Tietoa meistä
Yrityksestä
Niramuchu Art & Design on suomalainen vuonna 2019 perustettu yritys, jonka intohimona on suunnitella ja luoda ainutlaatuisia ja hauskoja tuotteita kaikenikäisille alternative-kulttuurin ihmisille.
Taideteokset ja tuotteet ovat saaneet vahvasti inspiraatiota japanilaisesta populaarikulttuurista ja katumuodista sekä synkemmistä, goottimaisista teemoista ja konsepteista. Tuotesarjat keskittyvät koruihin ja asusteisiin sekä perinteisempiin painotuotteisiin, kuten tarroihin ja postikortteihin.
Kaikki tuotteemme ovat perustaja ja taiteilija Aliisan suunnittelemia ja piirtämiä.
Tuotteitamme myydään verkkokaupassamme, erilaisissa tapahtumissa Suomessa sekä jälleenmyyjiemme ja yhteistyökumppaneidemme kautta. Tapahtumat, joihin osallistumme, valitsemme kohdeyleisömme sekä ydinarvojemme mukaan.
Jälleenmyyjämme valitaan yhteisten mielenkiinnon kohteiden sekä arvojen perusteella, ja toivomme saavamme edustaa brändiämme heidän myymälöissään ylpeästi.
Vastuullisuus ja arvot
Valmistuksessa ja pakkauksessa pyrimme käyttämään eettisiä, kestäviä ja ympäristöystävällisiä valintoja. Suurin osa tuotteistamme painetaan ja leikataan Euroopassa, ja kootaan tuotteiksi käsin Suomessa.
Meille on tärkeää uusia tuotteita luodessamme ihmisten iloksi, että teemme sen mahdollisimman kestävästi ja siten omalta osaltamme autamme tekemään maailmasta vähän paremman paikan.
Tärkeimpiä arvojamme ovat tasa-arvo, hyväksyntä ja ennakkoluulottomuus. Kauppamme on aina turvallinen paikka etnisestä taustasta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta.
Pyrimme tarjoamaan parasta mahdollista asiakaspalvelua ja tukea kaikille asiakkaillemme, sekä verkossa että kasvotusten. Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää, joten jos sinulla on joskus ongelmia tilauksen tai tuotteiden kanssa, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä!
Taiteilijasta
"Heippa!
Olen Aliisa Matthews, suomalais-brittiläinen itseoppinut taiteilija tämän brändin takana. Olen nainen, jolla on visiona rakentaa brändi, joka näyttää minulta ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa luovuuttani kaikkien iloksi ja nautittavaksi.
Asun tällä hetkellä pienellä paikkakunnalla Suomessa, ja pyrin täältä käsin luomaan taideteoksillani hauskempaa ja värikkäämpää maailmaa samalla, kun pidän fokukseni selkeänä yritykseni kasvattamisessa."
Tarinan alku
"Opiskelin liiketoimintaa Lahden ammattikorkeakoulussa ja tein samanaikaisesti töitä kaupassa osa-aikaisesti, kun perustin sivutoimisen yritykseni.
Koko Niramuchu brändi sai alkunsa Classic Deer Skull Avaimenperästä ja tuotteen nimessä oleva "Classic" viittaakin siihen, kuinka kaikki alkoi vuonna 2019:
Ensimmäinen tuotesarjani perustui piirtämiini eläinten kalloihin kukkakoristein, ja lopulta niistä tuli brändin lippulaivatuote."
"Erityisesti peuran kallo oli niin suosittu, että siitä tuli brändin logo, ja se on edelleen yksi suosituimmista ja myydyimmistä tuotteistani.
Alussa monet suunnittelemani tuotteet keskittyivät eläinten kalloihin ja luurankoihin. Vaikka olen myöhemmin laajentanut valikoimaa moniin eri tyyleihin ja teemoihin, on näillä ainutlaatuisilla ja mielenkiintoisilla konsepteilla edelleen erityinen paikka sydämessäni.
Skeleton of the Unicorn Kaulakoru vuodelta 2020 on pysynyt yhtenä kaikkien aikojen tunnistettavimmista tuotteistamme - ja käytän sitä itsekin viikoittain!"
"Vuonna 2021 halusin siirtyä tekemään enemmän koruja ja luoda tuotesarjan yksinkertaisten ja kauniiden kuvitusten ympärille tyydyttääkseni tummaa goottisydäntäni.
Halusin yhdistellä erilaisia ideoita ja konsepteja siten, että tuotesarjaa ympäröi tietty teema, joka puhutteli asiakkaitani - ja niin syntyi Witchy Vibes tuotesarja. Yksi suosituimmista tuotteistamme ja oma suosikkini on aina ollut tämä Witchy Vibes Cat Kaulakoru."
Kokopäiväiseksi yrittäjäksi
"Valmistuttuani tradenomiksi jatkoin yritykseni kasvattamista työskennellen edelleen kaupassa osa-aikaisesti kesään 2022 asti, jolloin viimeinkin hyvästelin työpaikkani ja aloitin urani kokopäiväisenä yrittäjänä.
Samaan aikaan elämä oli hitaasti palaamassa normaaliksi COVID19:n jälkeisestä eristyksestä. Halusin muistuttaa ihmisiä tekemään jokaisesta päivästä juhlan arvoisen, ja siitä ideasta syntyi Party Time! kokoelma, joka sisälsi toinen toistaan hauskempia ja värikkäämpiä tuotteita!
Balloon Dog Korvakorut olivat heti tämän kokoelman ykköstuote, ja niistä on sittemmin tullut lisää variaatioita ja värejä, jotka tuovat edelleen hymyn ihmisten kasvoille."
"Kaneilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni ja koska olen lapsesta asti omistanut lemmikkikaneja, minulla oli intohimo luoda ja omistaa kokonainen tuotesarja niiden ympärille. Kun sain tietää, että kiinalaisessa horoskoopissa vuosi 2023 on jäniksen vuosi, tiesin, että nyt oli oikea hetki.
Halusin sisällyttää näihin tuotteisiin kirsikankukkien symboliikkaa ja siksi päädyin luomaan Year of the Rabbit kokoelman. Tuotesarja oli niin suosittu, että päätin jatkaa sitä aina tulevien vuosien horoskooppieläimillä."
Mitä sitten seuraavaksi?
"Siitä lähtien, kun lähdin palkkatyöstäni ja ryhdyin täyspäiväiseksi yrittäjäksi, olen elänyt ja hengittänyt tätä yrittäjän elämäntapaa ja onnistunut kasvamaan ihmisenä enemmän kuin olin koskaan odottanut. Vaikka työskentelen välillä kellon ympäri, nautin jokaisesta hetkestä yli kaiken.
Minusta tuntuu, että minulla on loputon mielikuvituksen, luovuuden ja ideoiden lähde, jonka haluan tuoda tähän maailmaan - enkä usko koskaan kyllästyväni tähän!
Jos haluat tietää lisää minusta ja yrityksestä kulissien takana, kannattaa tutustua myös blogiimme!"